torstai 24. maaliskuuta 2022

terveisiä metsämajalta!

Lumitilannetta meidän pihalta tänään.
Autolla pääsee pihaan, kun mies on jaksanut lanata.
Kasvihuonekin on lumen saartama. 

Tänään ilmestyi vettä jäälle. Kevättä se tekee hiljalleen. Joutsenet ja mustarastaat on jo ilmestyneet tännekin. Myrskyä povaa sääennuste. Toivottavasti sähköt pysyy ja tie auki.                                    



Työhuoneen hyllystö on ihmeen siisti. 

Gluteenittomia sämpylöitä ja palaleipää kokeilin. Ei ehkä kauniita, mutta syötäviä. Kunhan tämä elämä tasoittuu, täytyy kokeilla uudestaan. Kai tuonkin oppii vielä vanhakin.

Elämässä on ollut kaikkea ja blogi on jäänyt vähälle huomiolle. Jospa innostuisin, kun muut asiat rauhoittuu. 

Mukavia alkukevään hetkiä teille!

tiistai 8. maaliskuuta 2022

maaliskuun 8.

 

Vuoden ensimmäiset tulppaanit ilahduttavat pöydällä.

Eilisiltainen auringon lasku 
Tämän päivän sademäärä
Grillikodan katto on lumen peitossa. Onneksi on vanha runkoinen, että lumet saa rauhassa olla. Muilta katoilta on lumia tiputeltu useamman kerran. Jospa nyt ei enää tarvitsisi katolle kenenkään mennä.

Maaliskuu on jo pitkällä ja elämää jatkuu täällä entiseen malliin. Linnut laulaa pihalla eli kevättä aletaan odotella. Lunta riittää, mutta nopeaan se sulaa, kun alkuun pääsee. 

Hyvää kuun jatkoa kaikille!
Palailen, kun aihetta ilmenee.

perjantai 18. helmikuuta 2022

meilläkin on lunta, yllätys

 

Muutamana yönä on lumet tulleet ihan ryminällä. Herättää hyvin, kun katto paukkuu ja ruskaa keskellä yötä. Kaide taisi ainakin saada osumaa ja mitä muuta onkaan lumen alla. Tätä ovea emme talvella käytä eli keväällä tarkistetaan loput tuhot.

Tulihan sieltä sitten kourutkin alas samassa rytinässä. No ehkä olikin jo aika vaihtaa uudet.
Ikkunasta vielä sai kuvattua valon pilkahduksen ennen lumisadetta, vaikka lumi jo alareunan peittää.
Välillä lunta tulee, että ranta häviää näkyvistä. Toisinaan räntää tai vettä kohisemalla. Tiet ja pihat ovat möykkykasoja, vaikka niitä puhdistetaan koko ajan. Onneksi tila riittää lumen varastointiin täällä maalla.
Onneksi saa erakoitua tänne lumen keskelle ja odotella kevät kelejä. Jospa menisi nukkumaan ja katselisi aamulla, kuinka paljon lunta on taas satanut.

Mukavaa jatkoa kaikille!

torstai 3. helmikuuta 2022

Hups, se on jo helmikuu

 

Mukavaa helmikuuta kaikille!

Minäkin sain aikaiseksi postata tänne ja muutaman kuvankin napsin tänään. Niin monta asiaa on kesken, mutta niistä ei ole kerrottavaa ennen kuin tapahtuu todella. Olen opetellut tekemään asioita uudella tavalla, no ainakin ruokaa. Työhuonetta käyn läpi, välillä fiilistellen ja välillä roska-astiaa täyttäen.

Meilläkin on lunta kuten varmaan melkein koko Suomessa. Meillehän tämä ei ole uutta, vaikka välillä täälläkin on vähemmän lunta ja enemmän jäätikköä.
Mies sai katsastettua meidän vanhan uskollisen koppimopon ja taas pääsee ruokakauppaan. Pari kertaa hän joutui kaupunkiin ajamaan ja kummallakin kerralla oli lumisade ja huono ajokeli. Onneksi hän sai katon alla odotella eli tytön luona
Potkuri on pihassa, kun sillä saa näppärästi ilman kantamatta roskia viedä. Meillä on roskis mäen päällä ja sinne matkaa kertyy. Nyt kun olen raivannut kaikkea, myös roskiin kertyy painoa. Taitaa olla tikkaatkin lumen alla, kun poika kävi lumia tiputtamassa. Onneksi on suojassa aurauskalustoa ja voihan sitä vielä täällä alhaalla tarvita.
Kävimme tänään ruokakaupassa ja katselemassa kylillä lumisien maisemien keskellä olevia talon kattoja. Paljon on sinnekin rakennettu sen jälkeen, kun me lähdimme maailmalle ruokarahoja keräämään.

Verkkoja on vesille viritelty, mutta aika näyttää saammeko saalista. Elämme mielenkiintoisia aikoja. 
Jatkan menneisyyden penkomista ja hävittämistä ja uuden opettelua hellan ääressä. Näin pysyy eläkeläinenkin pirteä, kun tekeminen ei lopu. Onkohan tämä sitä minimaalisuutta, jota nyt toteutan eli ole ajan syrjässä kiinni.

Mukavaa kuun jatkoa ja sitä helmeilyä kaikille!

maanantai 17. tammikuuta 2022

tammikuinen tervehdys

 

Lunta oli puissa välillä, että kaikki peittyi näkyvistä. Puuliiteristä näkyi vaan pieni nurkka.

Aurinko on pilkistellyt ja valaissut puiden latvat ja kuukin pilkistää.
Kuu paistoi vasemmalla ja taivas loisti punaisen, lilan ja sinisen sävyissä.
Kuu pilkisteli oksien välistä, mutta eihän se kännyyn tallentunut.

Aika on vaan juossut käsistä edes kuvata en ole jaksanut.

Mies kävi tutkimuksissa ja tuloksia odotamme. Näillä näkymien ei pahempaa odotettavissa. Ruokavaliota olemme muuttaneet ja se on vienyt multa aikaa. Täytyy lukea ja opiskella ja siivoilla kaappeja. Kokeillaan nyt, jos syy löytyisi. 
Kuitteja kävin läpi ja poltin vanhoja. Myös omia ohjeita ja kansioita poistin samalla. Hiljalleen yritän käydä tätä meidän elämää tavaroiden osalta läpi ja poistaa kaiken joutavan.
Koko ajan tuntuu tekemistä olevan, tahtia pitää varmaan kiristää.

Tammikuu menee kovaan vauhtia ja kevät lähestyy. Tänä keväänä ei tarvitse siemeniä ostella ja kasvatella, kun tulevasta ei tiedä.

Kiitos kaikille, jotka täällä piipahtaa. Kummastelen, kuinka kävijöitä on joka päivälle, vaikka itse olen ollut niin hiljaa. Kiitos!

Voikaa hyvin ja nauttikaa valosta, joka lisääntyy koko ajan!

perjantai 7. tammikuuta 2022

Muutosta tulossa, mikä tekee kodin

 

Elämä on täynnä muutoksia. On aika kerätä oman elämän raameja, haalia tavaraa ympärille. Isompi pöytä, jonka äärelle perhe mahtuu, useampi sänky, kaappeja kaikkien vaatteille jne...

Lapset muuttaa pois ja tarpeet muuttuu. Joku ihmettelee isoa asuntoa. No lapsilla on puolisot ja lapsia, haluamme heidät majoittaa tänne. Asumme keskellä ei mitään ja hotellit on kaukana. Iso pakastin säilöö ruuat, kun kaupat ja kuppilat on kymmenien kilometrien päässä. Mikä ilo on herätä lapsien ääneen aamulla ja höpsötellä yöasuissa pitkin aamua lapsenlapsien kanssa.

Sitten tulee eteen asunnon iso remontti, johon meillä ei ole varaa tai emme halua lainaa enää tässä iässä. Ja alkaa tulla sairauksia kummallekin ja kaiken hoitaminen vaikeutuu. Lapset auttaa, mutta heillä on oma elämä.



Tulee tarve etsiä uusi asunto. Onneksi meillä on eräs, joka haluaa ja on varaa korjata tämä meidän kotimme. Tämä on ollut vuosikymmeniä meidän turvapaikka, ensin mökkinä ja nyt kotina.
Mutta mistä löytyy meille koti ja mitä me siltä haluamme. Mikä on meille kodissa tärkeää Sitä olemme pohtineet viime aikoina paljon.
Viihdymme miehen kanssa yhdessä, mutta kaipaamme omaa tilaa ja tekemistä. Mies katsoo televisiota, joka ei minua kiinnosta. Mä rentoudun näpertämällä kaikkea ja se vaatii pöytä tilaa ja säilytystilaa. Yöllä pitää pystyä liikkumaan ilman, että häiritsee toista.
Muutossa on tärkeää kenen kanssa muuttaa ja meillä se helppo.
Maisemasta pitää luopua varmasti ja luonnon rauhasta, ehkä pystymme. Tulemme tänne vierailulle, jos oikein tiukkaa tekee.
Tavaroista tottakai luovutaan. Jotain tavaroita lapset ja lapsenlapset haluaa ja heillä ei ole nyt mahdollisuus niitä ottaa. Mihin mä ne säilön? Tyttö painii samojen ongelmien kanssa, yksin. 
Poika on etsinyt asuntoa meille ja onpa vaikeaa löytää, kun mies ei haluaisi paikkakuntaa muuttaa, no en kai minäkään. Vaikeaa on, kun itse ainakin olen aina kotona ja harrastan myös kaikkea kotona. Jos maailman tilanne muuttuu, haluaisimme myös nähdä muutamaa ystäväämme. No se vaatii yöpaikkaa heille. Tai tyttökin voi tulla yöksi tai lapsenlapset...
Täältä ei vaan löydy mitään ja ehkä vaihdamme paikkakuntaa. Jos löytyisi edes sieltä läheltä, ja pääsisimme piipahtaa täällä.

Oletko miettineet, mitä mahtuu mukaan pienempää asuntoon? Ja mikä teille on tärkeää kotona? Onko se sänky ja keittiö, vai haluatteko tilaa myös harrastuksille?

perjantai 31. joulukuuta 2021

Hyvää uutta vuotta 2022!

 

Joulu meni miehen sairastaessa. Onneksi ei ollut sitä pahaa koota, kun tyttö oli meillä vapaapäivillään. Jouluruokia pakastin, kun kahdestaan ei kaikkea jaksettu syödä. Mies saa nauttia niistä, kun aika on. Tytön vaunun lämmitys reistaili ja kaksi "viisasta" naista ei kaikkea osannut. Sähkön avulla hän tarkeni koiransa kanssa nukkua vaunussa.

Mielenkiintoinen joulu ja ihan hyväkin olosuhteet huomioon ottaen. Erilaisia muistoja ainakin jäi ja siitäkin selvittiin. Mieskin alkaa olla paremmassa kunnossa.

Kahdestaan vietetään tätäkin päivää ja halusin täälläkin piipahtaa.

Toivottavasti ensi vuosi on kaikilla parempi ja onnekas! 

Voikaa hyvin ja olkaa terveinä!