sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Kuvia viikon varrelta ihan vaan kotoa

 Joskus aamuyöllä, kun uni karkasi.
 Ilta-aurinko valaisi vastarannan,
 Ilta-aurinko joku toinen ilta...
 toinen kuva, kun oli kaunista
 Jäät lähtivät viikolla
 Lunta oli joku aamu ja piha niin siisti, vaikka yhtään en ole haravoinut
Tiellä oli jänis, kun olin kävelyllä. Vikkelänä jänis oli jo aukon puolella, kun sain kännyn esiin.

Päivät menee ja säitäkin on ollut. Välillä sataa vettä, räntää, lunta ja sitten taas paistaa aurinko. Tuuli on vilpoista ja toppatakki päällä voi tassutella.

Tuntuu, että aina vaan syödään. Taas on edessä viikko, jolloin olisi ruokaa saatava jostain. Taidan jättää leikkeleet ja juustot väliin, jospa sitten selvittäisiin ensi viikkoon. Mun kiloille tekisi hyvää olla kokonaan syömättä.
Jos olisi selvä verkkokauppa, josta tilaisi, olisi niin paljon helpompaa. Nyt sähköpostilla tilailen ja yritän arvailla, mitä kaupasta löytyy, houh, ahdistaa.
Hyvä, että joku kauppa kerää ja saamme hakea lastauslaiturilta. Mutta mulle tämä on vaikeaa, mie itse pärjään ja teen kaiken. Olen vaan sellaisen mie itse ja myös tunnollinen ja noudatan kaikkea pilkun tarkkuudella. Vali.....vali... ANTEEKSI.

On ollut kaunista ja ihanaa aikaa tämä kevät. Tänäänkin on satanut räntää ja nyt paistaa aurinko niin kauniisti. Kaikki olemme terveitä?, ainakin luulen niin.

Kaikkea hyvää teille rakkaat lukijat!

Mie palaan, jos keksin jotain positiivistakin välillä.

5 kommenttia:

  1. Selvitään, selvitään, kun täällä edes on kavereita. <3
    Toiveena olisi, että edes kolme viikkoa pärjäisi ilman ostoksia, mutta ei taida selvitä.

    VastaaPoista
  2. ..Samoissa ajatuksissa...
    Olen leiponut..leipää /rieskan tapaista pitäis ens viikolla ,ettei tarttes kauppaan juosta.
    Olen sanonut monet kerrat/kirjoittanut,että olen kotona viihtyvä,touhuilen omia äherryksiä...mutta nyt tuntuu että näkymätön silmu on kaulassa...ja kauhia halu ja tarve ..kauppaan / kirjastoon / teatteriin / jossa kuulis ihmisten porinaa,naurua,näkis iloisia ilmeitä!,Joku ihmeen "pakko tarve"..odotan kuin lapsi,että sanotan :saat mennä.
    Naapurin pihaan ajoi päivällä ambulanssi,,tuli tosi paha tunne,olemme melkein kaikki saman ikäisiä tässä asutuskeskuksessa/tiepiirissä;),
    Tuntu että pihakin on pienentynyt kun siellä jatkuvasti ravaa...
    Mutta meillä on rauha!
    on ruokaa mahdollista saada,
    toimii sähkö/vesi jutut!
    paitsi eilen koko päivän oli Telian -netti liittymä poikki..pelkäsin että jos puhelinkin menee mykäksi.
    onhan meillä hyvin asiat!..mutta..kun siihen pirulaiseen ei mikään tehoa,,,,
    jotenkin tuntui koomiselta ,kun THL-porukasta joku lekurijohtaja sanoi :voitte suunnitellla kuitenkin joulua??,huh```` sanon minä!!
    Voi niitä koululaisia jotka eivät voi pukea juhlavaatetta koulun päättäjäisiin,Ylioppilaat,kaikki opet!
    Mutta kaikista suurimman KIITOKSEN ANNAN SAIRAALAN VÄELLE!,hoitajille ,lääkäreille,,siistijöille ym ym...
    Kyllä me selvitään ,vaikka syksyyn ..meniskin.
    anteeksi nyt tais tulla pitkä tarina...
    Sinulla erittäin kauniit kuvat!pikku tunneilta .iltaaurinko.
    Kiitos Majan Molla!
    Hyvää vointia,pidetään yhtä,pidetään !!
    Oikein hyvää alkavaa uutta viikkoa!,Teille sinne!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kymmenen vuotta sitten myrskyn jälkeen olimme toista viikkoa ilman sähköä, ilman puhelinyhteyttä, tie täynnä kaatuneita puita ja jokainen katto hajalla. Nyt toimii kaikki nuo, no Telia täälläkin oli poikki ja mun puhelinkaan ei toiminut.
      Selvitään tästäkin, kun selvitellään ja tuetaan toisiamme. Pieni hommahan tuo ruuan saanti on, vaikka aikaa viekin. Lapsenlapia ja lapsia vaan kamala ikävä, kuten monella muullakin.
      Kiitos ja kaikkea hyvää sinne!

      Poista
  3. Onneksi on luonto ympärillä ja siitä saa ammentaa kauneutta niihin hetkiin kun sapettaa. Toivotaan että näillä eristäytymisillä on saatu aikaan se mitä haettiin ja niitä päästään pikku hiljaa purkamaan. Koronaa en haluaisi edes pahimmalle vihamiehelle, on se sen verran kammottava tauti pahimmillaan. Pihamaalle aurinkoa ja kevään etenemistä <3

    VastaaPoista