perjantai 21. joulukuuta 2018

juhlaa ja pölypallojen metsästystä




 Lumiukkoperhe on ollut etuterassilla jo joulukuun alusta. Ihan kiva tuossa, kun näkee aina ohikulkiessa.
 Luntakin olemme saaneet lisää. Maisema on ainakin ihan jouluinen.
Toiset puuhailevat joulua ja mnähän aloin joku ilta sotkemaan gessolla. Vapauttavaa liimailla kaikkea ja peittää se gessolla. Maalailin tuon. Ehkä en siihen ole ihan tyytyväinen eli laitoin pois välillä.
 Leivoin torttujakin viikko sitten. Hyviä olivat, mutta en osannut kuvaa ottaa. Vai tuliko tontuista häiriökenttiä?? Tontut on meilläkin jo heräilleet.
Leivoin mä pullaakin, mutta ne hyppäsi pakastimeen ennen kuvausta. Tein myös tämän suolaisen piirakan. Sain menemään syksyllä viipaloituja tomaatteja ja sieniä. Laitoin mä tuohon ihan ostetuakin juustoa ym.
 Eilen ajelimme tonttutytön synttäreillä. Hän on jo yksivuotias.
 Talo oli koristeltu ja kahvipöytä notkui tarjoiluja. Tyttö välillä katseli kaikkea ihmeissään ja välillä käveli ympäri innoissaan.

 Yksivuotiasta kuvailtiin  . Mummoa vaan taisi jännittää tilanne, kun melkein kaikki kuvat heilahti. Lapsen iloa on vaan niin ihana seurata. Saan varmaan myös joulukuvia ja -videoita. He viettävät joulun omassa kodissaan ja luovat omia perinteitä tuleviin jouluihin.

Tänään saimme siivottua ja huomenna saapuu tytär perheineen. Hekin saivat muutaman päivän lomaa ja armeijastakin toinen lapsenlapsemme saapuu tänne.

Joulu saa tulla tänne majaamme.

Mukavia joulun aluspäiviä kaikille!


11 kommenttia:

  1. Oikein Hyvää, rauhallista Joulua!

    VastaaPoista
  2. Ihania tunnelmia ja pikkuisia tyttölapsia siellä. Tuo piirakka näyttä megahyvälle, taidat Marketta kuule olla askartelun lisäksi, se minun ihana synskäkorttikin, niin taitava kokki.

    Sydämellistä joulun aikaa sinulle ja kiitos ystävyydestä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai olen jotain oppinut keittiössäkin vuosien varrella.
      Kiitos samoin Tiia!

      Poista
  3. Onnitteluja pikkuiselle❤️ Ihanaa ja Tunnelmallista joulun aikaa❤️🎄

    VastaaPoista