tiistai 24. marraskuuta 2020

Ilves piipahti vierailulla

 

Olen mä hiukan reippaillut ja käynyt postin hakemassa pari kertaa laatikolta meidän lahden takaa. Menin ajoissa, kun posti tulee usein vasta vähän ennen neljää ja silloin jo alkaa hämärtää. Odottelin hiukan aikaa ennen postin tuloa ja napsin pari kuvaa. Kuvat ovat laatikolta meidän rantaan päin. Naapurin rantasauna näkyy kuvassa, mutta ei meidän majaa.
Mies lähti alkuillasta puita hakemaan ja huomasi ilveksen jäljet aivan meidän terassin edessä. Mies oli katsellut teeveetä ja minäkin olin piipahtanut terassilla pari kertaa. Rohkea ilves, kun noin lähelle tulee, vaikka valoja ja ääntä on koko ajan. Meitä se ei haittaa ja vahinko, että valvontakamerat oli ohittanut.
Lunta oli hiukan parina päivänä myrskyn jälkeen. Tuiverruksesta selvisimme parilla tunnin sähkökatkoksella ja mahtavalla äänimaailmalla ulkona. Myrskypäivinä tekee vaan ruuan pikapikaa, kun on sähköä ja muuta ei osaa aloittaa. 

Nyt näkyy satavan hiukan lunta ulkona. Luntahan moni toivookin jo satavan.

Hyvää jatkoa kaikille lukijoilleni!

4 kommenttia:

  1. Vau, mikä vieras teidän tontilla on tepsutellut! Ilves on tavallisesti todella arka, eikä tule lähellekään ihmistä. Olisipa upeaa nähdä tuo komea tupsukorva ihan livenä :)
    Kauniit maisemat, ja voin vaan kuvitella miten rauhallista ja hiljaista siellä on ❤︎
    Täälläkin on pari astetta pakkasta ja maa kuurassa, mutta lumesta ei ole tietoakaan, harmi.
    Hyvää viikon jatkoa ja vointia sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin lähellä taloa ei ole jälkiä nähty aikaisemmin ja livenä ei koskaan. Valvontakameraan on pari kertaa tallentunut. Täällä näkee eläinten jälkiä, mutta livenä tosi harvoin. Eläimet ovat täällä arempia kuin kaupungissa, kun eivät ole tottuneet ihmisiin.
      Kaikkea hyvää myös sinulle!

      Poista
  2. Kovin on uskalias ilves,kun noin lähelle on tullut käyskentelemään....oisko oikassu;)
    VAIKKA KUURAA /TAI LUNTA PIKKASEN LUONTO MUUTUU TOSI KAUNIIKSI...HARMAUDEN JÄLKEEN.
    (näppäimistö ,vetelee viimeisiään jää nuo isot kirjaimet päälle;(,..vähän niin kuin huutaisin asiani:))
    Todella ihanat maisemat!😊🧡😷 ei tuo koronakkaan niin kyläile ,kun tilaa..
    Hyvää marraskuun loppupäiviä.
    Hyvää vointia !🧡🧡😷😷🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilves pyörii meidän nurkilla, mutta ei näin lähelle ole ennen tullut.
      Kiitos Liisa, samoin sinulle! <3

      Poista