tiistai 12. toukokuuta 2020

lunta ja pillimehua ulkona


 Loppuviikosta meidän pihalla vieraili tämä kaunokainen. Pillimehu piti imaista ulkona ja samoin grillimakkara. Häntä vähän kummastutti, kun mummo ei sisälle laskenut. Onneksi oli hyvä ilma ulkoiluun ja mummo ja ukki sai katsella matkan päästä.
Sain nieltyä kyyneleet, vaikka sydän oli pakahtua näkemisestä. Ulkona saa välimatkaa pidettyä. Kiitos pojalle, kun jaksoi ajella tytön kanssa tänne asti! Miniä oli töissä ja häntä emme nähneet.
Toivottavasti taas pian tavataan, vaikka vaan ulkona matkan päästä!

 Tyttönen oli taitellut myös kortin mummolle. Hän oli liimaillut tarroja ja piirtänyt auringon korttiin. Teippasin sen läppärin viereen, että voi ihailla sitä usein.
 Keväinen ilta saunareissulla ja ilta-auringon valo vielä ruskealla rannalla. Tuolla on hyvä hetki istuskella saunan jälkeen ja ihailla keväistä maisemaa.
 Makeanhimo iski ja tein kääretortun viikonlopuksi. Hän ei ole kaunokainen, mutta hyvin meni kahvileipänä.
 Tassuttelin sunnuntaina katsomassa kangasvuokkoja metsikössä. Ne vaan ovat niin kauniita ja niistä voi nauttia joka kevät.
Eilen iltapäivästä alkoi sataa räntää ja lopulta lunta sakeasti. Maa valkeni nopeasti ja järvi hävisi taustalle.
Aamuaurinko nousi lumisen maiseman takaa tänään. Kaunistahan tuo on, mutta tiellä liikuvilla on taas haasteellista.
Meidän elämä jatkuu täällä entiseen malliin. Mä roikun nettikaupoissa ihmettelemässä, mistä saan kotiinkuljetuksella kevättarvikkeita.
Ruokaa saamme lähikaupasta spostilla tilaamalla. Vie vaan aikaa ihmetellä, mitähän siellä on saatavilla. Mutta vältyn heräteostoksilta, hyvä jos muistan kaiken taas pariksi viikoksi.
En voi ainakaan valittaa tekemisen puutetta tai elämän tylsyyttä.

Kaikkea hyvää teille kaikille!

5 kommenttia:

  1. Ihana sydänkäpynen:)) tepsutteli ..pihalla
    Paras lahja... nähdä edes pitkästä aikaa....
    Nuo pienten tekemät kortit saa näin mummottomallekkin kyyneleen silmäkulmaan...
    Kääretorttu onnistunut oikein hyvin,ei mitään vikaa!!!,ei,Maku ratkaisee;)
    (minun kääretortusta lähtee kuori/paistettu-osa pois..joten meiän poika ei syön kuorellista kääretorttu,se piti aina ottaa jos sattui joskus vahingossa kiinnikääretortussa.tämmönen muistelo:)
    oho!!ihana kangasvuokko,enpä ooikinä moisia kaunokaisia nähnyt,pitääkin googlettaa kasvaisko meiän seuvulla?.
    Kaunis kuva tuo viimeinen,:)
    Meillä oli ma aamuma uutta lunta 4 cm.
    Oikein Hyvää kevään jatkoa!
    ja uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Marja-Terttu!
    Itku tuli, kun kuvia tähän katselin. Olotila on vaan niin herkillä koko ajan.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Liisa!
    Tämä mummo itki, kun kuvia postaukseen katselin. Vanhempaa lastenlasta en ole kuukausiin nähnyt. Hän on jo aikuinen, mutta ikävä on silti.

    VastaaPoista
  4. Samat on tunnelmat täällä Nurmeksessa. Koleasti kesä lähestyy ja harvoin uskaltaa ketään nähdä muuten kuin kaukoetäisyydeltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän se elämä nykyisin on ja liekö kuinka kauan vielä.

      Poista