tiistai 3. heinäkuuta 2018

mie muuten shoppailin









Viime aikoina on ollut sateista ja ennenkaikkiaan erittäin tuulista. Tuuli on vinkunut nurkissa ja piha on täynnä oksia. Sadettakin on saatu, vaikka enemmänkin oli luvattu.
Kesäkukkiakin kannettiin jo katokseen välillä, vaikka olisivat varmaan pihallakin pärjänneet. Kastelukannukin aivan masentui ennusteista. Jos sadetta tulee valtoimenaan, olisi se ollut aivan tarpeeton hetken.
Mun pionissa oli yksi ainoa kukka. Toin sen ennen sateita sisälle maljakkoon. Hän on vaan niin kaunis. Kiitos tytölle pioniin juurakosta!
Jänis, tai parikin on pyörinyt meidän pihalla. Vilauksen niistä aina näkee, mutta kameraan en vaan onnistu saamaan. Tämä yksi ainoa, hämärä, kuva on tallentunut. Anteeksi kuvan laatu, mutta he ei vaan halua olla kuvassa. Valvontakameraan on tallentanut muuta yöllinen juoksentele. Onneksi kasvatukset ja kukat ovat vielä säästyneet.
Edellisellä kerralla kaupoilla halusin ostoksille, mies aivan hämmästyi. Menin ja ostin menokengät itselleni; kumisaappaat. Hetihän menin tallustelemaan ja löysin muutaman metsämansikan, nam.

Mulla on nyt ongelma. Joku, kukahan, unohti tai laiskotteli talvella ja arkkupakastin jäi sulattamatta. Meillä on pieni kaappikin, mutta eihän siihen mitään mahdu. Kun kauppa on kaukana, on leipää, lihaa, kasviksia pakastimessa varalla hiukan enemmän ja marjojakin on vielä viime kesältä. Taidan joutua mehun keittoon, houh.

Miten se menikään; minkä jälkeensä jäättää, sen edestään löytää.

Toivon hyvää viikon jatkoa ja minä tujotan pakastinta, jos puhdistuisi sillä, niih.

6 kommenttia:

  1. Hienot kumisaappaat ja tarpeelliset juuri nyt:) Taitaa taas tuota sadetta riittää..meillä on satanut jo pari päivää putkeen:) Pionin kukka on kyllä kaunis♥ Meilläkin on pakastin odottamassa sulatusta..täytyypä täälläkin kokeilla josko tuo tuijottelu auttaisi, ei ole ihan minun lempparihommia:) Mukavaa viikkoa sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sadetta on täälläkin joka toinen päivä saatu. Mie haluan tallustella tuolla metsän puolella ja sinne ei ilman saappaita uskalla mennä.
      Kohta avaan pakastimen ja tarkistan olisiko yön aikana puhdistunut, hih.

      Poista
  2. Ihana sinä ja täälläkin on punaiset kumpparit ja ne oli ihan ehdoton värivalinta kumppareille, Myöhemmin tädit sai keltaiset saappaat, mutta punainen on aina punainen. :)

    Ihanaa viikon jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieskin kyseli kaupassa, että punaisetko, kun yleensä aina ostan vaan mustaa. Jossain vaan tarvitsee väriäkin, että mustakin kirkastuu. Ja taas sataa eli käyttökengäthän noista tuli.

      Poista
  3. Upeat kumpparit olet ostanut. Tosi tarpeelliset menopelit tänä kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maalla asuessa välttämättömät, jos pihalta pois menee. Minä en ainakaan uskalla metsässä pikkukengissä tallustella.

      Poista