keskiviikko 9. toukokuuta 2018

kevätkukkia etsimässä

Meidän lähellä naapurimetsässä on kangasvuokkoja. Nyt vakipaikalla ne olivat vasta näin pienillä nupuilla. Astamyrsky kaatoi tuosta kaikki puut ja nyt on tiheää taimikkoa, joka varmaan varjostaa paikkaa. Ennen tuossa oli useampi yksilö, nyt vaan tuo yksi.


Kävelin hiukan kauemmaksi ja löytyihän sieltä jo kukassa olevia. Onneksi edes nuo muutamat yksilöt ovat säilyneet.


Astamyrsky säästi myös naapureilta muutaman vanhan puun, joiden oksilla roikkuu naavaa. Joulun alla tulee aina mieleen, että tontulta on parta tarttunut oksaan kiinni. No ei täällä tonttujakaan vanhjojen äkämörriköiden luona, hih.
Puiden silmut jo alkaa avautua.
Mun lenkkipolku kahden mökkitien välillä. Kumisaappaat jalkaan, että ei käärmeet yllätä sen verran varvikkoa on.
Tänään ostin orvokit tiinuihin kauppareissulla. Ne kestävät jo, vaikka öisin on melkein nollassa. Muita kesäkukkia en varmaan osta, no jos joku ihan väkisin mukaan tunkee. Orvokit kukkii koko kesän, kun niitä jaksaa nyppiä. Tiinuissa ovat niin korkealla, että minäkin jaksan niitä nyppiä.

Meillä alkoi kesä ja rantasauna kausi. Eli sinne pian helatorstain kunniaksi.

Norppalive on avautunut ja sitähän on katsotava heti aamusta ja viimeksi illalla ja aina joka välissä. Miksiköhän se onkaan niin koukuttava??

Mukavaa helatorstaita vapaalle, töihin, mökille, kotiin, missä olettekin!

4 kommenttia:

  1. Marketta, tuo sinun banneri on mieletön, mieletön, mieletön, sen lähetät oitis johonkin kuvakilpailuun, kuvassa on taikaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! <3
      Nuo on vaan räpsyjä mun työhuoneen ikkunasta kahvikuppi toisessa kädessä. Tämä luonto antaa niin paljon huonollekin kuvaajalle.

      Poista
  2. Kangasvuokot on kauniita, en oo koskaan luonnossa nähny! Puhdasta metsää kun on naavaa :)
    Minullakin jo orvokkeja, ostin yhen amppelin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi täällä on edes muutama esiintymä noita vuokkoja ja puhdasta metsää. No edes muutama puu Asta-myrskyn jäljiltä ja edes naapurissa, jos ei omalla tontilla.
      Orvokit kuuluu niin kevääseen ja kesäänkin, kun jaksaa napsia kukkineet pois.

      Poista