tiistai 13. kesäkuuta 2017

päivä vesillä

Kun lähdimme aamusta, lähipellolla oli joutsenet ja nappasin kuvan auton ikkunasta.
Laiva odotti jo meitä satamassa.

Muutama muukin laiva oli parkissa.
Kylämme ylpeys, kerrostalo valmistuu.
Joutsenia uiskenteli myös laivaväyvän varrella.
 Hakovirran silta
Linnanvuori



Kallioita ja kallioluotoja näkyi paljon
Kietävälän lossi
Vekaran lossi

Muitakin laivoja oli liikenteessä
Norppaa en nähnyt, vaikka kuohuinen tiiviisti tuijottelin. Kapteeni kuulemma näkikin norpan.



Pilviä ja vettä tuijottelin ja kuvailin. Ilma pysyi poutaisen koko risteilyn ajan ja aurinkokin pilkisteli hetken aikaa. Satamassa alkoikin heti sataa ja sitä on jatkunut tähän hetkeen.

Kirkko, kerrostalo ja soutustadion vedeltä päin kuvattuna, kun saavuimme takaisin satamaan.

Risteily seurasi suursoutujen reittiä. Maisemia näki paljon, kun pysyi pois sisätiloista. Ehkä matka olisi voinut sujua hiukan nopemmin. Melkein kuusi tuntia tuolle matkalle on aika paljon, kun laivalla ei ollut mitään ohjelmaa. Minäkin ensikertalainen hiukan jo loppumatkasta pitkästyin. Kuvailin paljon ja taisin olla ainut kameran kanssa liikenteessä.

Kiva reissu noin kerran tehtynä, mutta ehkä en koe tarvetta uuteen risteilyyn tuonne. Aina pitää kokeilla uutta, jota tietää olisiko se oma juttu. Heinäveden-reitti kiinnostaisi, mutta voi olla että ajatukseksi jää.

Tänään olen kuunnellut sadetta ja ihaillut märkää maisemaa. Sekin on kaunista ja toiveita sienisadostakin.

Palaillaan.


7 kommenttia:

  1. Joutsenia on aina ilo nähdä. Harmi, ettet norppaa bongannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä päin on jo velvollisuus bongata norppa ja taas se meni multa ohi. Onneksi joutsenia sentään näen.

      Poista
  2. Noissa maisemissa kelpaa risteillä ja soutaa.
    Kiitos ma-te, samoin sinulle!

    VastaaPoista
  3. kauniit oli tienoot vrsi päivänne kuvissa!
    Mukavaa kesän jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Täällä tuo vesi hallitsee maisemia ja siihen ei vaan kyllästy.
    Lämpimiä kesäpäiviä sinne!

    VastaaPoista