perjantai 2. kesäkuuta 2017

Kesäkuu? No ei ole hyttysiä ensimmäistäkään, hih


Helatorstain maakunta-ajelulla näimme kauniita pilviä, laavun ja maisemiakin. Kahviakin saimme kahdessa paikassa. Ukkonenkin vieraili maisemissa, mutta emme onneksi ihan kohdalle osuneet.

Illalla kuvailimme ilta-aurinkoa kotimaisemissa.
Kaksi tulppaaniakin kukkii. Kaikki muut sipulikukat on kadonneetkin, jopa narsissit.
Tummia pilviä on saanut ihailla joka päivä.


Rakeita, räntää ja vettä on satanut kiitettävästi ja tuullut jäätävästi.


Eilen aamulla, aamuyöstä, tuolit ja pöytä olivat saaneet jääkuorrutukset. Ikkunasta niitä katselin ja olihan se mentävä ulos tarkistamaan. Aika paksu kerros olikin illallisen sateen jälkeen jäätynyt.

Nyt kuuluu vaan ropina katolta, kun sataa vettä. Lämmintä on muutama aste. Kasvuhuoneessakin on harsot ensimmäisten tommaattien ja kurkun päällä. Ruokapöytä on taimien valtaama, kun ulos ei vaan voi viedä.

Toivon lämpinevää kesäkuuta kaikille! Toivokaamme parasta!

4 kommenttia:

  1. Teilläpä onkin jo isot lehdet puissa. Meillä vasta silmut. Olen jatkanut lintujen talviruokintaa, koska itikat ei ole hengissä tässä kylmyydessä. Eilenkin 3 astetta lämmintä. Apua mikä kesä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehdet kasvoi melkein päivässä, kun vettä satoi viimeinkin.

      Poista
  2. Kaunista on - vaikkakin kylmää! Meillä ei sentään noita rakeita enää ole tullut muutamaan hetkeen mutta ehtiihän tässä vielä senkin kokea tänä kesänä. Uskon kyllä, että ne aurinkoiset päivät ovat vielä tulossa ja että niitä riittää meille kaikille:)
    Ihanaa kesäkuuta, Marketta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina kesä ja lämpö ovat tulleet. Nyt nautin kevään maisemista ja sitten aikanaan lämmöstä.

      Poista