tiistai 29. marraskuuta 2016

pakkaspäivän joulukortit

Meillä oli tänään kunnon talvipäivä. Pakkasta oli hiukan alle kymmenen astetta ja aurinkokin pilkahteli. Lumi narskui kengän alla, kun pienen lenkin kävelin.
Nyt taitaa olla oikea päivä postata muutama joulukortti päivän kunniaksi.




Sitä ja tätä ja tuota, ei mitään yhtenäistä linjaa vaan fiiliksen mukaan tehtyjä.

Mukavaa viikkoa kaikille!



perjantai 25. marraskuuta 2016

Marraskuisia hämärän hetkiä



Lumi palasi taas maisemaan. Jos oikein tarkkaan katsoi aamupäivällä, niin ehkä hiukan valoakin näkee.

Lyhtyihin vein kynttilöitä kohta koittavaa pimeyttä valaisemaan.



Iltapäivän kahvin aikaan harmaita hetkiä järveltä kuvattuna.

Marraskuu on kohta käsitelty. Minä en ymmärrä mihin se katosi? Minulla ei onneksi enää ole joulupaniikkia. Valoja lisää, kun pimeys painaa päälle jo heti aamun jälkeen. Jouluruuissa itsellä ei ole suosikkeja eli mies saa päättää. Kaksi tarvitsee onneksi vähän. Piparit ostan ja ehkä leivon muutaman pullan, jos vaikka tonttu eksyy joulukahville.

Ajatus ei taaskaan juokse eli lopetan.

Hyvää alkavaa viikonloppua!

lauantai 12. marraskuuta 2016

lapsen hääpäivä

Eilen näytti tältä. Mietin pitkään kirjoitanko tästä vai en. Mun lapsen hääpäivä on tänään ja hän makaa sairaalassa, kompikaatioita kolmen viikon takaisesta leikkauksesta. Kun kaikki ei vaan suju kuin pitäisi, pahemminkin voisi olla, mutta....
tämä äidin tuska, kun ei voi vaan auttaa. Koskaan et ole sairaalassa turhan takia ja en nyt ala syitä erittelemään. Itse vaan ravaan täällä pitkin  käytävään, että kohta monttu on keskellä. Jalkakin kettuilee kylmästä, mutta paikallaankaan ei voi olla.
Olisin itse niin  paljon mieluummin tuolla kuin antaisin lapseni olla. Voin pahoin jo ajatuksesta sairaalan hajusta, mutta ennen minä kuin lapseni.
Toivottavasti tabut alkaa tehota ja hän pääsee kotiin kyllästymään ja parantumaan. Tiedän, että lapseni energialla kyllästyminen on taattu ennen lopullista parantumista, mutta parempi sekin.

Huomenna on isänpäivä ja tiedän, että miehelleni on paras lahja, jos lapsemme pääsisi pian kotiin. Keitän hänelle aamulla kahvit ja ruokakin odottaa valmiina eli hoidan isän hyvin.

Toivotan kaikille hyvää isänpäivää!
Ja samalla pyydän anteeksi tämän vuodatuksen, mutta muuta en osaa ajatella, anteeksi.

lauantai 5. marraskuuta 2016

kuvia viikon maisemista




Alkuviikosta oli maa aivan sula. Puissa oli joku aamu pakkashuurretta ja sumuakin viipyili järven päällä. Välillä vilahteli eri värejä taivaalla ja heijastumia järven pinnalla.
Loppuviikosta olemme saaneet taas lumipeitteen maahan. Tämä aamuna maisema oli jo hyvin talvinen. Lunta on satanut melkein koko päivän ja järvikin alkaa jäätymään.

Kynttilät palavat sisällä ja ulkona lyhdyissä rajan taakse siirtyneiden muistoksi. Rauhallinen, verkkainen pyhäinpäivä täällä Majalla on ollut.

Hyvää viikonlopun jatkoa!