sunnuntai 25. syyskuuta 2016

kuvia viikon varrelta


Sumuinen syksyinen aamu joku päivä alkuviikosta.
Ahti on ollut antelias. Tässä jonkun aamun kuhat ja ahvenet.


Hautausmaalla piipahdimme viikonloppuna ja kuvailin kauniita kukkia haudoilla.

Hiukan on ruskaakin, vaikka suurin osa lehdistä putoaa ruskeana maahan.


Syksyn viimeisiä kukkia pihalla.

Pihan vallitseva värimaailma on aika ruskea.
Nyt on aika hyvästellä kesä ja saada voimia kestää syksy ja talvi. Kynttilät valaisevat jo sisällä ja ulkona. Viimeiset syksyhommat vielä odottaa inspiraatiota. Muutaman sienen olen saanut lähitienoilta ja suppismetsään menemme vielä varmaan. Puolukkaakin olisi kerättäväksi, jos joku kaunis päivä innostun sinnekin.
Mukavaa alkavaa syyskuun viimeistä viikkoa!

4 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia. Ajatella, kohta ollaan jo lokakuussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu!
      Aivan käsittämäntöntä, mihin kesä taas katosi.

      Poista
  2. Kauniita kuvia. Minäkin olen tuntenut aamusumun nahoissani. Pelottaa ajaa pitkää työmatkaa, kun näkyvyyttä on muutama metri eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sumu on hidastava tekijä ja kohta alkaa liukkaatkin. Ajelehan varovasti!

      Poista