tiistai 6. syyskuuta 2016

kahdeksan kiloa haukea



Eilen illalla oli niin kaunis, että kameran kanssa piti kierros tassutella pihalla. Syksyiset illat ja aamut ovat usein tosi kauniita.
Työhuoneen ikkunastakin hiukan myöhemmin kuvasin järveä.


Mies sai uistelemalla komean kalan. Tuosta saamme syömistä moneen ateriaan
Oikeastaan ihan pelottavan iso. Ylpeän saalistajan sylissä kuvattuna.
Puolukkaakin kerättiin hiukan tänään. Erittäin epätasaisesti kaikki marjat kypsyvät tänä kesänä. Tuossakin oli ihan raakojakin ja paljon jo huonoksi menneitä.

Minulla on arkkupakastin ja pieni kaappi mökki ajoilta jääneenä. Nyt molemmat alkaa olla täynnä eli sato on säilössä. Jos jotain haluaa vielä keräillä, kuivurilla säilöminen on ainut mahdollisuus.
Linnunsiemeniä varisee aina lattialle talvella, kun niitä säkistä annostelee linnuille.  Keväällä lakaisemme ne kasvimaan reunalle ja saame muutaman kukan iloksemme.

Palaillaan taas.






8 kommenttia:

  1. Kauniita luontokuvia olet saanut vangittua kameraasi ja meidän iloksemme. Onnittelut kalamiehelle, komia on hauki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kikka!
      Kalastaja oli erittäin tyytyväinen.

      Poista
  2. Hienoja kuvia. Onpas siinä iso hauki.

    VastaaPoista
  3. Voi että onkin saalista kerrakseen. Upeita kuvia olet ottanut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi saadaan kalaa, kun itse voisin elää sillä. Miehen iloksi teen välillä muustakin ruokaa.

      Poista