keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Vanhan kropan sisällä asustaa nuori turhamainen nainen

Mun käsiveska alkoi hajota, no yksi nurkka. Sain kuitenkin hyvän syyn alkaa etsiä uutta. Eilen reisulla poikkesimme myös Wrkauden Portissa ja siellä oli laukkuliike. Heti ovelta bongasin sopivan laukun, johon mahtuu mun lompakko (iso, kun on ikiaikainen ajokortti), känny, pähkinät, kamera ym ym. Sen kerran, kun täältä korvesta lähden nuo täytyy olla mukana. Juu se eka oli musta ja kerrankin päätin ostaa muun värisen. Löytyihän sellainen ja olin ihan love. No halpislaukku tuo on, mutta tällä iällä muu olisi vaan perikunnan riesana. Menin maksamaan kassalle ja tuo pieni alkoi huudella mua. Mä muka tarviin senkin, kun melkein joka vuosi on juhlia. Iso on vaan liian iso juhliin, seli, seli. No kumpikin lähti mukaan ja mä niin tykkään. No omatunto soimaa vanhaa akkaa tuhlauksesta, niih.

Tämän mä sain ihan  lahjaksi. Ajatelkaa näin ilkeä vanha akka saa jotain noin kaunista, olen taas ihan love. Kynttilä- kukkafani kiittää. Aikansa tuo saa olla hyllyllä, kunnes poltan kynttilän ja kukka menee varaan johonkin tuunaukseen. Ahhh.
Sienestys ja marjastus jatkuu.....ainakin varmaan lokakuulle eli tekemistä riittää, vaikka moni ihmettelee kuinka maalla aikansa saa kulumaaan. Mä saan, ehkä olen vaan niin saamaton.

Ihanaa illan jatkoa!


4 kommenttia:

  1. Hyvät ostokset olet tehnyt. Naisen tärkein varuste on laukkufriikkinä kunnon laukku ja kenkäfriikkinä kunnon kengät

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kengistä olen ollut sentään ihan hiljaa. Kuka nyt korvessa tarvii kuin kumisaappaat, no ehkä joku "nolo"

      Poista
  2. Kivann näköiset laukut ja ihanat kynttilä ja ruusu ☺
    Hyvää nimipäivän ehtoota Sinulle Marketta ♥

    VastaaPoista