perjantai 8. heinäkuuta 2016

Molla on ajanhermolla bittien kautta ja ihailee taivaskanavia omasta ikkunasta

Monta päivää vaan satoi ja satoi. Sade tekee hyvää, mutta rajansa kaikella. Alkoi jo ketuttaa.


Eilen sain ulkona kuivatettua pyykit nippanappa. Hiukan kosteina siirsin ne illalla kuivauskaappiin. Iltasateen jälkeen kuvailin pilviä rannalla. Myönnän olevani pilvifani ja voisin olla postaamatta niitä joka kerta tänne, anteeksi.


Tänään taas olin rannalla ennen ukkoskuuroa kannykän kanssa. Hetkeä ennen sadetta taivas näytti tältä. No taas ne pilvikuvat vaan postasin.
Viime kesänä tytön pihalta otettu ruusuntaimi kukkii jo. No yksi kukka, mutta kuitenkin olen onnessain.
Tänä viikon loppuna Tuas Soudetaan Sulkavalla. Minä katselen Weppikamerasta kylän hulinaa, seurailen GBS-seurannasta soutajien matkaa ja ihalen soutajia maisemia helikopterikameran kautta. Nykyisin on niin monta kanavaa seurata asioita, kun itse ei välttämättä jaksaikaan tuolla olla koko aikaa. Ehkä myös näen näin enemmän kuin paikan päällä. Olen tapahtumat nähnyt paikan päälläkin niin töissä kuin vaan katsojana. Ihan läheisiä ei tänä vuonna ole soutamassa, joten kotonakin seuraaminen onnistuu. Ehkä piipahdamme paikan päälläkin. Onhan tunnelma toki siellä ihan erilainen. Pieni kylä tupaten täynnä ihmisiä ja autoja. Se on vaan se kerran vuodessa juttu, joka toivottavasti säilyttää asemansa.
Täällä ei muuten sada yhtään juuri nyt. Tuntuu ihan kummalliselta, hih.

6 kommenttia:

  1. Kauniit kuvat. Olen monesti käynyt Sulkavalla matkallani. Siellä on kaunista ja vehmasta. Soutuihin en ole osallistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä pidän myös näistä maisemista, mun sielunmaisemat.
      Minäkään en ole soutanut. Kun olisi ollut voimia, ei ollut aikaa. Töissä olen ollut jo melkein ensimmäisissä ja sitten, kun muutettiin takaisin. En soutu-organiisaatiossa vaan yksityisissä firmoilla ja katsomassa usein.
      Toivottavasti palaat tänne taas!

      Poista
  2. Kauniita kuvia! <3
    Kyllä nykyään netin kautta on niin helppo seurata kaikkea kiinnostavaa, hyvä että tässkin löytyi vaihtoehto osallistua, tänä vuonna näin.
    Onnellisia, vähäsateisia kesäpäiviä sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina!
      Netti sopii näin epäsosiaalliselle hyvin.

      Poista
  3. Kauniita kuvia ja pilviähän voisi ihailla vaikka kuinka. Aina ne ovat erilaisia. <3 Aurinkoa päivään Marketta <3

    VastaaPoista