lauantai 16. huhtikuuta 2016

Peilauksia lauantaina

Noin se käy, kun sen osaa. Taas saamme muutaman kerran lämmittää takkaa tai rantasaunaa.
Mun puutarha kukoistaa jo keväällä. Tuo on monivuotinen perenna, kun nousee joka kevät ja ihan ilman hoitoa. No ehkä tuo ei ole puutarhakasvi, mutta jaksaa ilahduttaa kaiken ruskean keskellä.
Aukoilta löytyi, kun tarkkaan katsoi. Annan vielä kasvaa jonkun ajan ennen muhennokseen keräämistä.
Terassikausi avattu eli kalusteet kannettu etupihalle pois rantasaunan verannalta.

Kurkin ikkunoista, hyi mua.
Meidän "edustava" etupiha, johon kaikki ensin tuleevat. Tavarat täytyy jossain säilyttää ja se edustavampi piha on tottakai rannan puolella. No sieltä harvempi vieras meille eksyy. Pakko tuo on vaan kestää, vaikka ei sisustuslehden kriteerejä täyttäkään. Aina ei voi voittaa ei edes joka kerta.

Jäät järvessä taitaa vaan vahvistua, kun yöpakkasia riittää. No kaikki aikanaan. Jospa vappuna tai äitienpäivänä pääsisi rantasaunan korkaamaan.
Aurinkoista päivän jatkoa kaikille!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti