tiistai 29. joulukuuta 2015

olenko ansainnut tämän kaiken?







Katselen tätä maisemaa kameran linssin läpi ja muutenkin. Mietin samalla olenko ansainnut kaiken tämän kauneuden? No Asta vei melkein kaikki meidän tontin puut, mutta zooman kameralla ja kuvaa jäljelle jääneitä. Uusia on kasvamassa. Ehkä lapset tai lapsenlapset näkevät ne suurina voimakkaana puina. Luonnosta löydän niin paljon kauneutta ja yritän sulkea silmäni noilta monien myrskyjen vieläkin näkyviltä tuhoilta.
Monta vuotta olen jo invennoinut tavaroitani. Olen antanut kirjojani eteenpäin ja jättänyt rakkaimmat ja lukemattomat itselle. Astioita, käsitöitäni olen myös jakanut, jos joku on halunnut ja tarvinnut. Kaikkea on vielä yli oman tarpeen. Joskus tulee halu uudelle vaatteelle ihan vaan omaksi iloksi. Usein kirpparilta löytyy jotain tai ihan tavallisesta marketista. Naisellinen turhamaisuus on siis tallella.
Vuosia meikkasin joka päivä ja kävin säännöllisesta kampaajalla. Nyt meikit odottaa juhlahetkiä ja kampaaja tilannetta, että jaksan tilata ajan. Voi kuinka sekin on vaikeaa.
Kotimaassa olemme matkustelleet aika kattavasti, mutta ulkomaat on melkein jääneet väliin. Matkailu olisi varmaan avartanut ajattelua. Nuorena ei ollut aikaa eikä rahaa. Nyt olisi aikaa, rahasta en nyt niinkään tiedä, mutta enää ei vaan ole halua. Katselen ilolla muiden kuvia ja kertomuksia ja joskus televisiosta jotain ja se riittää. Muutenkaan en paljon televisiota avaa. Katson vaan sen, mikä oikeasti kiinnostaa ja usein senkin läppäriltä.
Elämäni on monen mielestä varmaan aika suppeaa ja köyhää. Mutta nyt nautin kynttilöistä ulkona ja sisällä, takkatulen lämmöstä ja maisemista. Joka päivä samoista, mutta niin vaihtuvista. Kesällä on Pavi, rantasauna, kasvihuone, marjat, sienet, en tarvitse muuta.
Muutama ystäväkin on ja lapset tottakai. Ja tämä nettimaailma, jonka kautta olen tutustunut niin ihaniin ihmisiin.
Mistä tämä purkaus tuli? Luin illalla ja nyt aamulla yhtä blogia. Ajattelin heitä, jotka ovat joutuneet vihan, kateuden kohteeksi omissa blogeissaan. Itse olen onneksi asialta melkein säästynyt, mutta tuntuu vaan niin pahalta muiden kohdalla. Miksi emme näe kauneutta omassa elämässä? Välillä se on niin pieni asia, välillä jotain suurempaa. Melkein jokaisella on jotain kauneutta, uskoisin.
Hui, olenpa nyt syvällinen. Tämä vuoden loppuko sen saa aikaiseksi?
Nämä nyt vaan on tälläisiä korven asukin mietteittä, anteeksi.
Mukavaa päivän jatkoa teille ihanaiset!

2 kommenttia:

  1. Ihanaa pohdintaa! <3
    Valitettavasti netissä liikkuu aina niitä ilkeitä ihmisiä - kuten missä vaan, mutta netissä se on vaan vielä helpompaa.
    Sydämen lämpö ja viisaus voi syntyä maailmaa kiertämällä tai kotona asioita pohdiskellen, ei niitä kannata arvottaa.
    Onnellista uutta vuotta sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina! <3
      Mie vaan täällä keskellä ei mittää pohdin kaikkea......

      Poista